Tänä keväänä olen saanut kyntää hevosella Kumpulassa, ja äestää!! Voi onnea! Yksi elämän huippuhetkistä. Onko ihmisessä jokin viljelijä geeni, joka saa tuntemaan mielihyvää kynnetystä maasta, kylvetystä porkkanapenkistä, suorista sipuliriveistä? Vai onko se ikä, joka tämän tekee? Tänä keväänä olen tuntenut aivan poikkeuksellista iloa maasta ja puutarhasta. Maasta joka tulee vuosi vuodelta paremmaksi kun sen käsin kääntää, syksyllä haravoi lehtiä päälle madoille ruuaksi. Asumme tätä paikkaa nyt viidettä vuotta. Puutarhanlaitto alkoi jo aikaisemmin. On hienoa katsella ympärilleen ja nähdä mitä kaikkea olemme saaneet aikaan ihan omin käsin.
Tänä keväänä perunaa on laitettu vähemmän ja vaan pihan puoleiseen pieneen maahan koska isossa maassa on jyllänyt rutto kaksi viimeistä kesää. Aika helpottavaa on laittaa perunaa vain vähän. Selleriä on hiukan, viime vuonne ne kasvattivat vain varsia. Porkkanaa on ehkä enemmän, lajikevalintaan voisi tulevaisuudessa pureutua enemmän. Sipulia on paljon, viime vuonna sipulit onnistuivat melko hyvin ensimmästä kertaa. Sen sijaan valkosipulit kasvoivat viime vuonna ensimmästä vuotta ja onnistuivat yli odotusten. Tästä innostuneena laitoin syksyllä valkkaria paljon kasvamaan, omat valkosipulit riittivät hiukan yli joulun, tavallista omaa sipulia riitti pidempään. Kylvetty on myös härkäpapua, ihmettelen etteivät ole vielä itäneet ( vanha siemen?), naurista ja lanttua. Nauris on itänyt ja pitäisi etsiä harso päälle ennen kuin ötsyt löytävät herkkutaimet.
Kylvämättä on vielä punajuuret, tilli ja ehkä jotakin muuta. Ostaa voisi kaksi tomaattia, jotka koirat katkoivat, maissia, yrttejä ja kesäkurpitsaa. Jopa kesäkukkaa- amppelit roikkuvat paikallaan.
Onni on oma puutarha ja hevonen ( nimeltä Onni)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti