torstai 5. joulukuuta 2013

Oi Suomi

Itsenäisyyspäivänä vuonna 2013. Minä olen syntynyt vuonna 1967 ja minun Isäni oli syntynyt vuonna 1923.

Minun Isä, Kalle oli sodassa. Kun olin pieni tyttö en ikinä kuullut tai ajellut että oma Isä oli ollut sodassa. Kavereitten isät olivat ehkä nuorempia, eikä asia koskaan ollut siksi ajankohtainen.

Olin itse jo pitkälti yli neljänkymmenen kun havahduin siihen että Isän hautakiveen oli yhtäkkiä ilmaantunut "mitali ". Olin kyllä lukenut isosta ruskeasta rintamamieskirjasta Isääni koskevan kohdan, mutta en ollut ajatellut mitä se oikeasti tarkoitti. Kirjassa luki että Isä oli haavoittunut käsivarteen jossakin, en muista missä ja kotiutettu sen jälkeen. En koskaan puhunut sanakaan Isäni kanssa sotakokemuksista. Äitini kertoi, että muuta hän ei tiennyt kun että Isä oli pelännyt, todella pelännyt siellä jossakin rintamalla.

Miksi tätä nyt mietin? Koska tahdon ymmärtää sekä Isääni, Äitiäni että itseäni. Lapsuuden päiväkirjassa luki: kun olin pieni Isä joi viinaa. Ehkä juuri silloin oli parempi kausi, ettei Isä juonut. Kaudet vaihtelivat, silloin en tietenkään tajunnut että yksi syy Isän juomiseen on voinut olla sotakokemukset. Vaikuttihan se minuun, jäi sellainen isänikävä, Isä oli poissa, töissä, kännireissuilla, harvoin kotona pienen tytön ihailijana, jota olisin tarvinnut. Onneksi oli Äiti, joka huolehti ihan kaikesta, vaikka helppoa se ei varmasti ollut.

Kiitos Isä kuitenkin! Kiitos että olit pelkäämässä rintamalla! Nyt meillä on tämä maa, itsenäinen SUOMI. Ja kiitos Äiti että jaksoit Isää.

lauantai 14. syyskuuta 2013

TALLIKISOJEN JÄLKEEN

Kummallista että tämä blogi kelluu yksinään bittiavaruudessa ilman mitään huolenpitoa ja miten aina onkin niin, että kisojen jälkeen tuntuu siltä että mietteitä on saatava muistiin

Tänään oli pikkukisat tallilla. Kolme luokka, joissa kussakin oli kolme osanottajaa. Ja me voitimme oman luokkamme, joka oli tällä kertaa tutustumisluokankouluohjelma helppo C, rata B. Hyvää oli tiet, laukat, taivutus vasemmalle, eka suora linja tuomarille!! Ja ihme ja kumma se ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö oli noussut viime vuodesta puolella pistellä! Tämä on opettajan ansiota!!

Katselin koulukisa-arvostelupapereita vuosien varrelta ja totesin että kyllä kehitystä on tapahtunut.

Eka rata on ehkä KN Raution tallilla leirin jälkeen vuonna 2007 tallin isoimmalla hevosella Möhkiksellä ja tulos oli 56,1%.

Toinen rata on  luultavasti Maaritin arvostelema C-merkkisuoritus, joka piti mennä Martalla, mutta Marttapa päätti olla menemättä maneesin toiseen päähän ( ehkä C-merkki ratsastajan olis tarttennu suoritua tästä, sato vettä ja maneesi piti ääntä) ja vaihdoin lennossa hitaaseen Bohemiaan, joka jo oli yhden radan suorittanut ja tulos oli 57,7 %!!

Seuraava rata on viime syksyinen C2, jonka esitimme Kikille Onnin kanssa ihan itse valmisteltuna, tulos 56,3 %. Olin tyytyväinen.

Esitettiin sama C2  Nevaksessa Onnin kanssa tiukalle koulutuomarille ja tulos oli  53,18 %. Parasta oli oikea laukka!!

Kesäkuun lopussa tallilla oli rataharjoitus, jossa tahkosimme edelleen C2 rataa. Harjoittelu taisi mennä hampaan irvessä puoleen, tulos sama 53,18 %. Nyt älysin pitää taukoa ja hoitaa myös itseäni, siinä samassa Onnia, sekä vapaa päivillä että hieronnalla.

Tänään prosentit oli huimat 64.....hienoa ME ja Kiki ja koko tallinväki ja myös kotiväki. Tästä jatketaan........mutta aamulla hiipi mieleen että miten kivaa tämä touhu mahtaa olla Onnin mielestä? Koska jo perjantaina Onni oli sitä mieltä että ei-enää-tätä! Miten ne kouluradat voisi tehdä myös hevoselle mukavaksi ja mielenkiintoiseksi? Riittääkö kehuminen ja silittely?....voisiko olla jotain muuta??


tiistai 2. heinäkuuta 2013

RATAHARJOITUKSEN JÄLKEINEN ELÄMÄ



Ja onko sitä? Aloin miettiä mitä mä tahdon hewostelulta. Ainakin kaikkea sitä, mitä odotan Piet Nibbelinkin kurssilta eli parempaa suhdetta hevoseen ja hevosen lukutaitoa. Tahdon kehittyä hyväksi ja oikeuden mukaiseksi johtajaksi tälle uskomattoman hienolle hevoselle.

Ratsastus sitten, hmm. Tärkeintä on istunta ja mahdollisimman pienet avut! Joskus joo, sitä kohti mennään, kokoajan pienin askelin. Mikä siis onnistui tänään? Tiet, laukat, pielessä oli tahti ja ehkä pidätteetkin. Mun ongelma on lämmittely. Mikä on hyvä lämmittely ja kuinka paljon sitä kannattaa rukata hevosen " päivän" ja tietenkin omansa mukaan? Mua häiritsee muut ratsastajat ihan suunnattomasti varsinkin lämmittelyssä, miten siitä pääsee pois? No, keskittymällä omaan hevoseen....no, missä siis oli ongelma..... En keskittynyt omaan hevoseen/ omaan fiilikseen, joka oli se että hevonen on tooooosi vino tänään ( toisaalta ajattelin että se olen MINÄ) ja siis siihen miten korjata vinoutta.....ööh, miten? Voltteja/ taivutuksia?

Hevosesta muita huomiota; maanantaina kaula  oli kova kuin kivi ja perse kanssa, miksi ihmeessä? Laitumella jotain rämmellystä vai mitä? Irvistelee edelleen vasemman etujalan harjaamista ja kaulaa vasemmalle taivuttaessa kuuluu ikävä rusaus ;(